KUKSANHENGEN KUKSAKURSSIT
Oivallusvaaran kuksakurssitoiminta on siirtynyt
Kuksanhengen-nimen alle.
Tervetuloa Kuksanhengen sivuille ja seuraamaan meitä sosiaalisessa mediassa.
Kuvissa oppilaiden valmistamia kuksia kurssilta. Kuvat: Eerika Korhonen, Oivallusvaara.
Tiedustelut
Kurssitiedusteluja voit laittaa sähköpostilla osoitteeseen eerika@oivallusvaara.fi tai voit soittaa Eerikalle numeroon 040-0933508.
Kurssilaisten antamaa palautetta:
"Kuksan tekeminen oli yksi elämäni intensiivisimmistä kokemuksista. Tuntui, että aika katosi ja välillä olin verstaassa ja maailmankaikkeudessa yksin työstettävän puukappaleen kanssa. Koin syviä onnistumisen ja innon tunteita kurssin aikana. Lopputulos oli äärimmäisen tyydyttävä. Edelleen tuntuun, ettei mikään voita itse tehtyä kuksaa."
"Tekeminen oli mukavaa ja kuksasta tuli sen näköinen kuin oletinkin."
"Alun tuska omista taidoista ja luovuudesta. Lopun riemu omista taidoista ja luovuudesta!"
"Hienoa tehdä käsillä töitä ja nähdä matkan varrella edistystä. Lopputulos oli yllättävän ja erittäin palkitseva."
"Hyvin järjestetty kurssi. Hyvä opettaja ja kannustavia kurssilaisia. Hienoihin ihmisiin tai tutustua. Opettaja oli hyvä tietopankki, uutta tietoa tuli mutta ohjasi myös samalla, erittäin pätevä ope."
KUKSAN VALMISTAMINEN
Kuksa on yksi retkeilijän ja luonnossa liikkujan tärkeimmistä ja usein myös kauneimmista varusteista. Kuksa on perinteisesti valmistettu käsin pahkasta, mutta nykyisin on tarjolla laaja valikoima koneellisesti työstettyjä kuksia, joiden materiaali saattaa olla jotakin muuta kuin pahkaa. Perinteiseen pahkakuksaan on voitu liittää esimerkiksi poronluuta ja nahkanauha. Kuksa on nykyisin arvostettu lahja.
Kuksakuppia käytetään vedenkeruuseen ja juomiseen. Vetoisuudeltaan isommat kuksat soveltuvat ruokailuun. Kuumat juomat ja ruoat on hyvä nauttia kuksasta, sillä puu eristää tehokkaasti eikä kuksa pääse polttamaan sormia.
Kuinka kuksa valmistetaan?
Kuksa voidaan valmistaa tuoreesta pahkasta (keväällä) niin, että pahkan sisäosasta kiskotaan puunsyitä irti. Tätämenetelmää varten pahka tulee osata kerätä juuri oikealla hetkellä ja käsitellä tietyllä tavalla. Oivallusvaaran kuksakurssilla kuksa valmistetaan pahka-aihiosta, jota on liotettu suolavedessä. Suolaveden tehtävänä on kyllästää ja samalla vahvistaa materiaalia siten, että sen käyttökestävyys on parempi. Koska liuotus ja kuivattaminen vievät useita työpäiviä aikaa, käytämme valmiiksi käsiteltyjä aihioita. Aihiomme ovat suomalaista pahkaa.
Kuksan suunnittelu
Alussa on hyvä pohtia, millaiseen käyttötarkoitukseen ja kenelle kuksa on tulossa. Ne seikat määrittelevät kuksan tilavuuden. Lapsille ensikuksaksi saattaa riittää pieni desilitran vetoinen kuksa, kun taas kahvikuksan koko voi hyvinkin olla 2 desilitraa. Ruokailuun tarkoitetut kuksat ovat 3 desilitran vetoisia ja siitä isompia.
Perinteisesti kuksissa on yleensä jonkinlainen kahva sekä yksi tai kaksi reikää sormia varten. Suunnitteluvaiheessa on hyvä miettiä, teetkö kuksaa oikeaan vai vasempaan käteen ja oletko käyttämässä kuksaa esimerkiksi talvipakkasilla paksut hanskat kädessä. Nämä asiat vaikuttavat oman kuksan muotoiluun.
Kuksapesän työstäminen
Kuksapesän työstämisessä tärkein työkalu on terävä koverruspuukko (näitä koukkupuukkoja on oikea- ja vasenkätisille sekä kaksiteräisenä).
Käsityötä säästävä tapa kuksapesän työstämiseen on jyrsiminen siihen tarkoitetulla kuksaterällä. Pesä voidaan työstää aihioon myös hiillostamalla. Viimeistelyyn voi käyttää kaarevaa joutsenkaulasikliä (Schwan) ja hiomapaperia.
Kuksan muotoileminen käsityökaluilla
Kuksa muotoillaan erilaisia raspeja, käsisahoja ja vuolupuukkoa käyttäen. Osallistuessasi Oivallusvaaran kuksa-kurssille saat kaikki tarvittavat välineet käyttöösi kurssin ohjaajalta. Suositeltavaa on kuitenkin hankkia oma vuolupuukko, sillä näppärällä vuolupuukolla voit valmistaa myös muita perinteisiä puuesineitä mm. lusikoita. Vuolupuukon tulee olla tarpeeksi näppärä ja hyvänä muistisääntö onkin, ettei vuolupuukon terä saisi olla pidempi kuin käyttäjänsä etusormi.
Kuksan viimeistelytyöt
Kuksan pinnan hiomiseen menee useita tunteja, varsinkin kun hiominen tehdään täysin käsivoimin. Hiomiseen on syytä varata aikaa useita tunteja ja erikarhauksisia hiekkapapereita.
Kuksan pintaan voidaan lopuksi kaivertaa kuvioita tai kolvata ne polttamalla.
Ennen kuksan käyttöönottoa
Hiottu ja viimeistelty kuksa käsitellään käytetyillä ja vielä kosteilla kahvinporoilla. Tässä vaiheessa kuksan pinnan väri muuttuu melkoisesti ja esiin saattaa tulla uusia hienoja puunsyiden värejä. Pääsääntöisesti puun pinta tummenee, ja mitä useammin kahvinporo-käsittelyn tekee, sitä tummemmaksi kuksa on mahdollista saada.
Kolmen päivän kuluttua kahvinporo-käsittelystä kuksa kyllästetään parafiiniöljyllä. Kuksa öljytään niin useassa erässä ja niin paljon kuin puu jaksaa sitä imeä. Jotkut kohdat imevät öljyä enemmän kuin toiset kohdat.
1) Öljyä kannattaa kaataa aluksi kuksan sisään ja nostella ja levittää sitä sisäseiniin niin monta kertaa, kuin puu jaksaa imeä.
2) Sitten pyyhitään öljyä ulkopintoihin myös niin monta kertaa, kunnes puu ei ime sitä enempää. Paras työkalu on kapea pensseli, esimerkiksi noin senttimetrin levyinen.
3)Imeytymätön öljy pyyhitään lopuksi pois talouspaperilla tai puhtaalla kankaalla.
Kuksan huoltaminen
Pese kuksa ainoastaan vedellä. Parasta on, jos voit huuhtoa kuksan heti käyttösi jälkeen. Älä koskaan käytä sen pesuun pesuaineita tai laita sitä pesukoneeseen.